"Turpaan tuli, henki jäi" - KTTO murskasi väsyneen MoPSin kevätklassikossa

Krapula-Ahti 2017-04-10 2 min read

KTTO        11

MoPSi       3


KTTO otti sunnuntaina revanssin Kannunvalajien sählyturnauksen finaalin nöyryytyksestä kaatamalla MoPSin perinteisessä kevätklassikossa. Voitto oli KTTO:lle kautta kevätklassikon kaksivuotisen historian ensimmäinen.

Ottelu eteni kaksi erää äärimmäisen tiukoissa merkeissä ja tilanne oli ennen viimeistä erää kutkuttava 2-1. Viimeisellä kolmanneksella koiralauman miehistön kapeus kostautui ja jalka loppui totaalisen kesken. Taloustieteilijöiden salamamaalit veivät joukkueen taistelutahdon ja KTTO lasketteli lopulta helppoon voittoon.

TA:n urheilutoimituksen kolme leijonaa jaettiin kaksi maalia iskeneen Markus Lauhan sekä humalassakin tolppien väliin osuneen Antero Liukkosen kesken. Vahvasti vanhalta viinalta tuoksahtanut ja sen mukaisesti kentällä liikkunut Liukkola on osunut omien laskujensa mukaan MoPSin riveissä jo kunnioitettavat 110 kertaa! Kaksi leijonaa ansaitsi yksijalkaisenakin taistellut luottoratsu Tuomas Reiterä ja yksi leijona myönnettiin Hesa Cup -tyyliin hävinneen joukkueen maalivahdille Mikko Uskille, joka pysyi urheasti tolppiensa välissä karvaaseen loppuun saakka.

Kolme lammasta meni ansaitusti MoPSin omalle Mario Götzelle Sebastian “Juudas” Veijolalle, joka omat juurensa ja moraalinsa unohtaen petti kotinsa, uskontonsa, isänmaansa ja kaiken mikä tässä maailmassa on pyhää ja pelasi ottelun KTTO:n väreissä kasvattajaseuraansa vastaan. Pienenä lohdutuksena todettakoon, että Veijolan suoritus valkopaitojen puolustuksessa oli korkeintaan keskinkertainen.

Tyyppiarvon kuntavaalitoimitus toteaa, että Veijolan tekoa voi verrata siihen, että Anni Sinnemäki äänestäisi Jan Vapaavuorta, koska “on kiva olla voittajan puolella”. KV-toimituksen päätoimittaja Timo Soini kiteytti sunnuntai-illan puheessaan myös MoPSin koko suorituksen päivän pelissä: “turpaan tuli, henki jäi”.

Ottelussa MoPSia edustivat Uski, Reiterä, Liukkonen, Markus ja Patrik LauhaSanteri MikkonenJoni OksanenRisko Rikkinen ja Daniel Kari.