FC MoJo nappasi avauspisteet jalkapallosarjassa!

Krapula-Ahti 2016-09-30 2 min read

FC MoJo             2

FC Puujalat       2


FC MoJo nappasi perjantaina avauspisteensä jalkapallosarjassa, kun joukkue pelasi tasan metsätieteiden opiskelijoiden FC Puujalkoja vastaan. Koiralauma lähti otteluun leveällä kokoonpanolla, kun erityisesti Jormat olivat saapuneet tavallista sankemmin joukoin paikalle. Joukkueenjohto kiittelikin uuden osallistujaennätyksen tehnyttä 13:a pelaajaa aktiivisuudesta.

“Oli 12 pelaajaa plus veskari joten pelipaitoja oli tasan yksi kutakin kenttäpelaajaa kohden”, joukkueen tekstiilivastaava Patrik Lauha totesi.

Itse kentällä MoJo ei kuitenkaan saanut alusta asti hyödynnettyä lukuisia jalkojaan. Vastustajakin oli yllättäen saanut peliin useita taitavia vaihtopelaajia ja siirtyi ensimmäisellä puoliajalla ottelussa 1-0-johtoon. Peli kulki varsin tasaisena ja kumpikin joukkue loi muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta MoJon puolustuksessa totutun varmasti luutineet Tuomas Reiterä ja Mikko Uski, kolmikon hienosti täydentänyt Joonas Pulliainen sekä maalilla varmoja otteita esittänyt Onni Kari pitivät oman pään puhtaana. MoJokaan ei onnistunt paikoistaan ja lisäosumia ei ensimmäisellä puolikkaalla nähty.

Toisella puoliajalla MoJo lähti aktiivisesti jahtaamaan tasoitusta, mutta koki kirvelevän takaiskun kun Puujalat pöllytti maaliverkkoja toistamiseen. Vihreäpaidat eivät kuitenkaan lannistuneet vaan keräsivät hienosti itsensä joukkueen johtopelaajien esimerkin avulla. Sebastian Veijola, joka oli ensimmäisen puoliajan lopussa missannut varman maalipaikan, ei toista kertaa erehtynyt, vaan tälläsi Tuomas Juutin syötöstä koirien 1-2-kavennuksen. Yksi maali ei kuitenkaan riittänyt koiralaumalle, joka ei aikonut poistua kentältä pisteittä.

Loppukiriä kentälle juonimaan komennetun sankarikentällisen uurastus palkittiin, kun keskikentän taiteilija Pauli Unkuri pääsi boksissa pudottamaan pallon Veijolalle, joka latasi MoJon tasoitusmaalin. Enempää osumia ei ottelussa nähty ja tuloksen 2-2 myötä FC MoJo saalisti avauspisteensä, jonka arvoa ei tämän vuoden kovatasoisessa sarjassa pidä aliarvioida.

FC MoJon osallistujaennätystä tekemässä olivat MoPSista Veijola, Juuti, Reiterä, Uski, Lauha, Aleksi Laiho sekä Samuel Laulainen ja Jormista Unkuri, Pulliainen, Kari, Aron Zürcher, Lasse Keinonen sekä Salla Alisa.

Tsempparipalkinnot jaettiin ottelun jälkeen Uskille, joka taisteli väsymättä lähes pelin loppuun asti kolhuista ja kivuista huolimatta ja Reiterälle sekä Lauhalle, jotka jäivät apujoukoiksi vielä seuraavaan peliin pitämään Dilemman puolustuslinjaa pystyssä.