FC MoJo konvergoi kohti murskavoittoa futissarjassa

Krapula-Ahti 2016-04-27 2 min read

FC MoJo 2

Kicking CHEmeleons 7


FC MoJo lähti keskiviikkona hakemaan Töölön Wembleyn tekonurmelta ensimmäistä voittoaan ottelusta, jossa vastustaja todella on paikalla. Tälle kaudelle totutusti Jormien osallistujamäärä ennen ottelua noudatti sarjan $\sum_{k=0}^{\infty} (-1)^k$ summaa: vaikuttaisi olevan 0 tai 1, mutta ei ole todellisuudessa määritelty. Mopsilaisia ja mopsinmielisiä oli kuitenkin kerääntynyt paikalle kunnioitettava joukko, joten FC MoJo lähti kamppailuun vahvalla kokoonpanolla.

FC MoJo sai otteluun salama-alun kun Ilari Salomaa latasi pallon voimalla alakulmaan. Hyvä alku tuuditti MoJon kuitenkin liialliseen turvallisuudentunteeseen, mikä kostautui ankarasti, kun CHEmeleons pyöräytti käyntiin sirkuksen, jota ei Tyyppiarvon arkistoihin soisi tallennettavan. Avauspuoliaika päättyi lopulta 6-1, poimintoina voidaan esille nostaa varamaalivahti Patrik Lauhan 0 torjuntaa, sekä kemistien viides maali, jossa Santeri Mikkonen ryntäsi vaihdosta kentälle vain todetakseen kengännauhojensa olevan auki, mikä hämäsi pahasti Tuomas Reiterää, joka menetti pallon alimpana pelaajana CHEmeleonsien hyökkääjälle vapauttaen tämän maalintekoon Lauhan salamannopeista reflekseistä huolimatta.

Toiselle puoliajalle FC MoJo muutti pelisuunnitelmaansa ja kentällä nähtiin aivan uusi joukkue. Maaliin vaihdettiin grillimestari Antero Liukkonen ja 2-3-1 -muodostelmasta siirryttiin MoJolle sopivampaan 3-1-2:een. Vihreäpaidat hallitsivatkin selkeästi toista puoliaikaa ja loivat selvästi vaarallisimmat paikat. Uurastus palkittiin kuitenkin vain Salomaan toisella maalilla, mikä ei tällä kertaa MoJolle riittänyt. Tyyppiarvon analyysitoimitus kuitenkin huomauttaa, että mikäli puoliaikoja olisi pelattu ääretön määrä, olisi MoJo tilastojen valossa vienyt pelin, vieläpä äärettömällä maalierolla. Tämä johtuu siitä, että CHEmeleonsin maalimäärä puoliaika kohden noudattaa geometrista summaa $\sum_{k=0}^{\infty} 6(1/6)^k$. Toisin sanoen kemistit tekevät ensimmäisellä puoliajalla 6 maalia, toisella yhden, ja tämän jälkeen tasaisesti 0 maalia. FC MoJo sen sijaan tekee tasan yhden maalin joka puoliajalla, jolloin joukkue olisi ohittanut vastustajansa jo kahdeksannella puoliajalla.

FC MoJoa ottelussa edustivat Reiterä, Ville Hyvönen, Topi Halme, Aapeli Nevala, Mikkonen, Liukkonen ja veljekset Sakari ja Ilari Salomaa sekä Patrik ja Markus Lauha. Seuraavan kerran FC MoJo taistelee pisteistä viikon päästä FC Muurisen Potkua vastaan.