Moodi ry täytti 48 vuotta - loppuuko taival tähän?

Tuomo Nieminen 2016-02-17 2 min read

Tilastotieteilijöiden ainejärjestö Moodi ry täytti 48 vuotta viime lauantaina.

Moodi ry perustettiin 13.2.1968 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, emeritusprofessori Seppo Mustosen aloitteesta. Perustettaessa ja myös vuosia eteenpäin, oli tilastotieteen oppiaine pelkästään valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Hallintorakenteet ovat sittemmin muuttuneet, ja vuodesta 2004 lähtien oppiainetta on kandidaattitasolla opetettu lähes yhteisillä tutkintovaatimuksilla myös matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Nimi on tietysti pysynyt koko ajan samana: “Tilastotiede”.

Tämän nimen alla opiskelijaksi hakeutuminen ei kuitenkaan ole enää tulevaisuudessa mahdollista Helsingissä.

Moodi ry:n taival keski-ikään ei ole ollut helppo; tilastotiede ei ole aina innostanut ja houkutellut uusia opiskelijoita niin paljon, kuin nykyään. Moodin historiikin mukaan esimerkiksi vuonna 1977 “Ei tullut yhtään uutta opiskelijaa, mutta illanvietto sentään saatiin aikaan”.

Nykyään tilastotieteen oppiaine vetää vuosittain puoleensa useita lahjakkaita ja motivoituneita opiskelijoita. Moodi ry on myös onnistuneesti yhdistänyt molempien tiedekuntien opiskelijat yhteisen järjestön alle ja järjestön toiminta on aktiivista ja monipuolista.

Moodi ry:n hallitus 2016. Keskellä puheenjohtaja Tommi Mäklin

Moodilla saattaa kuitenkin taas olla edessään vaikeita aikoja, sillä Helsingin yliopistolla tapahtuu nyt suuria muutoksia koulutusohjelmien suhteen; niin kutsuttu “Iso Pyörä” pyörii. Pyörä on nyt pyörähtänyt siihen vaiheeseen, että uudet kandiohjelmat ovat tiedossa.

Tilastotiede ei ole näiden nimien joukossa.

Tilastotieteen opetus ei silti lopu. Tilastotiede tulee luultavasti olemaan osa matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan Matemaattisten tieteiden kandiohjelmaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että valtiotieteellisessä tiedekunnassa tilastotieteeseen liittyvää kandivaiheen koulutusohjelmaa ei enää tule olemaan. Mitä tämä tarkoittaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa perustetulle Moodi ry:lle?

Syntymäpäiväjuhlien juhlapuheessaan järjestön puheenjohtaja Tommi Mäklin otti kantaa uudistuksista kumpuavaan epävarmuuteen järjestön jatkuvuutta kohtaan.

- Ei ole varmaa, onko tulevaisuudessa enää Moodia. Nyt ei kannata miettiä huomista, Mäklin totesi.

Mitä mieltä olet? Kuoleeko Moodi? Kommentoi alla.