Harhainen Estimaatti: Eroon jonneista - näin jääkiekon MM-kulta 1995 mullistaa kyselytutkimuksen

Harhainen Estimaatti 2016-02-10 2 min read

Yksi internetajan tilastotieteen vaikeimpia ongelmia on ollut trollaavat jonnet, jotka lukumääränsä ja liian vapaa-aikansa ansiosta pystyvät terrorisoimaan ihan hyvää hyvyyttään kyselevien gallup-kyselijöiden tutkimuksia.

International Statistics Institute of Saimaan (ISIS) tuore väitöskirja “Tupu, Hupu ja Lupu - näin MM-kulta ratkaisee ongelmasi” paljastaa kuitenkin metodin, jonka avulla kiusallisista jonneista päästään eroon.

Väitöskirjan mukaan jonnet eivät enää häiritse kyselytutkimuksia, jos näille antaa kyselyn vaihtoehdoksi valmiiksi “hauskan” vaihtoehdon. Tällöin jonnen huumorintarve saadaan täytettyä nopeasti, eikä ylimääräiselle hassuttelulle ole tarvetta.

Väitöskirja käyttää aineistonaan kolmea gallup-twiittiä. Niissä sinänsä asiallisten kysymyksien yhdeksi vaihtoehdoksi annettiin MM-95, jolla viitataan Suomen ensimmäiseen jääkiekon maailmanmestaruuteen. Huomattiin, että suuri osa vitsiniekoista vastasi gallupissa “MM-95”, jolloin jäljelle jääneiden vastaajien voidaan olettaa antaneen arvionsa vakavasti.

Aineiston ensimmäinen twiitti tiedusteli ihmiskunnan historian merkittävintä hetkeä. Neljä prosenttia äänesti Jeesuksen syntymää, 24 prosenttia Prismojen aukiolon vapauttamista, 20 prosenttia antibioottien keksimistä ja 58 prosenttia jääkiekon maailmanmestaruutta 1995.

Toinen twiitti kuului seuraavasti: “Vinkki galluptekijöille: monivalintaan mukaan yksi vitsivaihtoehto, joka karsii huumorimiehet tosissaan vastaajista.”

Yhteyteen liitettyyn monivalintaan vastattiin seuraavasti: 11% hyvä idea, 6% kokeiltu, toimii ja 11% kokeiltu, ei toimi. Nyt 72 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että MM-95.

Väitöskirjan johtopäätös onkin, että MM-95 toimii jonneihin ja muihin nettitrollaajiin lähes kaksi kertaa kolmesta. Toinen johtopäätös on, että trollaajia on Suomessa huomattavan paljon.

Väitöskirjan teossa mukana ollut ISIS-professori Tila Stöö pitää uutta metodia hyvänä, mutta näkee myös useita ongelmia.

- Antamalla huumorivastausvaihtoehdon suljemme kaikki huumori-ihmiset pois lopullisista johtopäätöksistä. Tämä lisäisi esimerkiksi vegaanien ja ainejärjestöjen yhdenvertaisuusvastaavien painoarvoa galluptuloksissa, ja sitä emme kukaan halua, emmehän?

Tämän lisäksi huumorivastaukseenkin liittyy tiettyä tulkinnanvaraisuutta.

- Esimerkiksi ihmiskunnan määrittävimmän hetken kysymyksessä MM-95-vaihtoehto ei yksiselitteisesti toimi. Suomessa elää oikeasti paljon ihmisiä, jotka pitävät MM-kultaa antibiootteja tärkeämpänä, Stöö kommentoi.

- Tällaisia vastaavia tilanteita voi tulla eteen myös jatkossa. Se mitä toinen pitää ironiana, saattaa joku Odinin soturi pitää ihan vakavastiotettavana vaihtoehtona.

Kuitenkin Stöön mukaan ratkaisu on selvä harppaus kohti parempaa.

- Huumorikysymykset antavat meille ennennäkemättömän työkalun jonnejen käsittelyyn. Tulevaisuudessa voimme ehkä opettaa algoritmin ymmärtämään suomalaisen trollin sielunelämää.


Harhainen Estimaatti on Tyyppiarvon jakomielinen blogisti, joka ei anna faktojen pilata hyvää kirjoitusta.