Yliopistourheilussa on kyse kunnioituksesta

Tuomo Nieminen 2016-01-31 1 min read

Unisportin urheilusarjoissa ei ole kyse aina pelkästä urheilusta, vaan jostain paljon suuremmasta: sitoutumisesta ja kunnioituksesta. Siitä, kuka jaksaa taistella joukkueelle silloinkin, kun ei huvita. Eli siitä, kuka saa kuusi pelaajaa perjantaina iltakymmeneltä sateiseen Espooseen.

Ja juuri tässä mitattiin eilen MoPSi-Basketin taso. Kun MoPSi marssitti Otahallin palloilusalin muovimatolle peräti kuusi pelaajaa, sai vastustaja AC Niittokone paikalle vain kolme peluria. Ottelu tuomittiin jo ennen sen alkamista MoPSin 20-0-voitoksi.

Koska pelaajia oli salissa vain yhdeksän, siirtyivät Matrix-vahvistus Ilari Saunamäki ja ottelun tuomari Niittokoneen riveihin, “jotta ei oltaisi tultu tänne ihan turhaan”. Tämä ei tietenkään pitänyt paikkaansa, koska tässä vaiheessa oli ilmiselvää, että ihan turhaan tänne oli tultu. Pelaajat päättivät kuitenkin ottaa saunahien.

Hikipeleistä ei jäänyt juuri kerrottavaa, ehkä merkittävintä oli, että Tero Pekki sai lay-upin sisään. Vastustajilta eniten pisteitä tekivät Ilari ja tuomari. Sauna ei enää pelien loputtua ollut päällä, ja jälkispekulaatiotkin loppuivat kesken, kun Unisportin kassavirkailija tuli huutamaan pukukopin ovelta, että “teidän pitäisi olla jo ulkona!”.

Pelien jälkeen MoPSi-Basketin riveissä vallitsi syvä konsensus “kyl me oltas noi voitettu muutenkin”.

Paikalla olivat lisäksi Topi Halme, Tuomas Reiterä, Heikki Ritaluoma ja Aapeli Nevala.