Pääkirjoitus: Lopetetaan tilastotieteestä puhuminen


Aapeli Nevala, teksti

Olin ensitöikseni Tyyppiarvon päätoimittajana juttelemassa Kimmo Vehkalahden kanssa Suomen ensimmäisestä tilastotieteen MOOC-kurssista. Keskustelu oli antoisa niin kauan, kun pysyimme poissa aiheesta. Ei siksi, että MOOC-kurssissa ei ole vikaa, mutta juttuaihe oli kamala.

Tilastotiede on nostanut jossain määrin profiiliaan lähivuosina. Mediassa Tiede-lehden blogeista Hesarin sunnuntaisivuihin esiintyy epäsäännöllisesti spekulaatioita, miten hyödyllistä ja hauskaa tilastotiedettä ja tilastollista ajattelua pitäisi tuoda milloin lukioon, milloin peruskouluun. Päiväkodeissa pärjätään vielä toistaiseksi ilman log-uskottavuusfunktiota, mutta sekin tullee vielä muuttumaan.

Tunnen usein myös henkilökohtaista tarvetta valistaa ihmisiä tilastollisen ajattelun hienoudesta.

Outoa on, että jos joku asia on niin hyödyllistä ja hauskaa (ja vielä työllistävää ja kilpailukykyisesti palkattua), miksi sitä opiskellaan lukiossa yhä vain yksi kurssi, ja Helsingin yliopistoonkin pääsee käytännössä kirjoittamalla pitkästä matematiikasta magnan?

Vaihtoehtoja on (ainakin) kaksi. Joko tilastotiede ei ole kaikkea tätä, tai sen kiinnostavuuden osoittaminen jää puheen tasolle. Kieltäydyn uskomasta ensimmäiseen, joten keskitytään vaihtoehtoon 2.

 

Poistuessani Vehkalahden työhuoneesta, tajusin juttuideani perimmäisen ongelman: miksi joku haluaisi kuulla tilastotieteen olevan hyödyllistä ja kiinnostavaa?

Vaikka joku asia olisi tätä, siitä kuuleminen on maailman vähiten kiinnostava asia: kysykää vaikka kaikilta maailman ihmisiltä, joilla on crossfitiä harrastava kaveri.

Silti olin vaivautunut pienen lehtiön kanssa keskustakampukselle asti, jotta voisin vakuuttavammin kertoa tilastotieteen olevan mielenkiintoista.

 

Jotta tilastotieteen brändi saataisiin seuraavalle tasolle, eli puheesta (= "hei, tämä tilastotiede on hyödyllistä") tekoihin (= "laitetaan tänne opetussuunnitelmaan lisää tilastotiedettä" tai "haen yliopistoon lukemaan tilastotiedettä"), ihmisten pitää nähdä sen hyödyllisyys. Kuuleminen ei riitä, ymmärtää ei tarvitse: näkeminen riittää.

En usko, että MOOC-kurssilta kävelee ulos ihmisiä, jotka epäilisivät tilastotieteen hyödyllisyyttä. Massiivinen johdantokurssi nimenomaan näyttää sadoille, toivottavasti joskus tuhansille ihmisille, miksi tilastotiede on hyvä.

Kuitenkin tilastotiedettä voidaan näyttää myös niille ihmisille, joita se ei lähtökohtaisesti kiinnosta edes johdatokurssille ilmoittautumisen vertaa. Se tapahtuu tutkimalla asioita, jotka ihmisiä kiinnostavat.

 

Tilastotieteen pitää tulla akateemisesta kaapista ulos: viihteellisyyttä ei saa ylenkastoa, vaan tilastotiedettä pitää pyrkiä soveltamaan myös kevyempiin aiheisiin, kuitenkin tosissaan. Se on ollut Tyyppiarvon tavoite koko alkuvuoden.

Ollakseen oikeasti kiinnostavaa, tieteenalan pitää vastata joko hyvin konkreettisiin arjen asioihin tai elämän perimmäisiin kysymyksiin.

Tilastotieteellä on loistava mahdollisuus molempiin: siinä missä biologia kertoo elämästä ja fysiikka olevan syvimmästä olemuksesta, antaa tilastotiede työkalut jokaisen elämässä jatkuvasti ilmenevän satunnaisuuden käsittelyyn.

Sattumalla on keskeinen roolinsa sekä arjen yksittäisissä hetkissä että kokonaisessa ihmiselämässä. Tämä on hyvä lähtökohta vähintään uskotella, että tilastotiede on kova juttu.

Mutta se vaatii tekoja. On aika lopettaa tilastotieteestä puhuminen ja tuoda se korvien sijaan ihmisten silmien eteen.


Kirjoittaja on Tyyppiarvon päätoimittaja ja tilastotieteen viihdekäyttäjä, joka ei pelkää soveltaa todennäköisyyslaskentaa Temptation Islandin iltanuotion tapahtumiin. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Tyyppiarvon painetussa versiossa. Koko painettua versiota voit tarkastella myös täällä.

Jätä eka kommentti!

Kommentoi

Älä huoli, sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*