FC MoJon heikko kevätkausi jatkui murskatappiolla Pykälälle

Moodin ja VOO:n yhteisjoukkueen FC MoJon koomiset esitykset kevään futissarjassa jatkuivat perjantaina, kun Pykälän salskeat oikeustieteilijät pyörittelivät tilastonörttejä ja yhtä valtio-opin opiskelijaa tylysti 9- tai 10-0.

Jo ennen ottelun alkua tummat pilvet näyttivät kasautuvan joukkueen päälle, sillä poissaolokiintiö kasvoi taas luvattoman suureksi erinäisistä syistä, kuten "töissä", "en pääse" ja "ei oikeastaan kiinnosta tarpeeksi".

Lisäksi muutama minuutti ennen pelin alkua selvisi, että korissarjassa Pykälän joukkueen lähes omatoimisesti kaatanut Topi Halme oli vielä Espoossa, sillä muisti ottelun alkavan vasta tunnin päästä.

"Pykälän kaatajan" ja vaihtopelaajien puuttumisesta huolimatta ottelun alussa oli havaittavissa pieniä positiivisia ennusmerkkejä: Pykälälläkään ei ollut yhtään vaihtopelaajaa ja lisäksi MoJolla oli yhtenevät peliasut, jotka herättävät aina vastustajassa pientä kunnioitusta.

Yksi Pykälän pelaaja pisti merkille myös Markus Lauhan HJK-shortsit. Näiden seikkojen voimaannuttamana MoJo lähti tiiviillä puolustusstrategialla suojelemaan omaa maaliaan.

Puolustus pitikin ensimmäisen puoliajan hyvin. Pykälän vikkeläjalkaisten laitureiden keskitykset kimpoilivat Santeri Mikkosen leveistä pohkeista Sonera Stadionin rakenteisiin, ja ottelu saatiin monta kertaa ainakin minuutiksi katki, kun vastustajan pelaajien piti kiivetä aidan yli keräämään pelipalloja takaisin kentälle.

Tästä syntyneiden juomataukojen avulla MoJo sai hengähtää ja jaksoi puolustaa tiukasti, kunnes yksi pallo leijaili jotenkin omituisesti tolpan kautta takanurkkaan. Avauspuolisko päättyi kuitenkin lupaavan maltillisiin lukemiin 1-0.

Puoliajalla tapahtui kuitenkin pari kriittistä asiaa. Ensinäkin tuomari päätti, että joukkueet, vastoin Unisportin yleisiä tapoja, vaihtavat kenttäpuolia. Tämä päätös minimoi juomataukojen määrän, sillä nyt Pykälän vedot kimpoilivat kentän takana olleen kuplahallin seinistä takaisin kentälle, mikä haittasi toisella puoliskolla reilusti enemmän MoJoa.

Lisäksi MoJo oli saanut ensimmäisen puoliajan lopussa kaksi teoreettista maalipaikkaa, eikä riskinhallintaosasto ollut tarpeeksi äänekkäänä puoliajalla muistuttamassa, että "koitetaan nyt vaan hävitä tämä mahdollisimman vähän".

Näistä mahdollisuuksista innostuneena vihreäpaidat pyrkivätkin muutaman kerran hyökkäämään, mikä tietenkin oli järkyttävä virhe.

Niinpä toisella puoliajalla taululla oli nopeasti jo niin paljon maaleja, ettei ketään oikein kiinnostanut enää mikään.

Ottelu saatiin kuitenkin pelattua loppuun asti oletusformaatilla 7-vastaan-7, eikä kukaan loukkaantunut.

Moodilta ottelussa pelasivat Patrik Lauha, Ville Hyvönen, Aapeli Nevala, Santeri Mikkonen ja Daniel Kari. Lisäksi mukana olivat Markus Lauha sekä VOO:n Riikka Ilmoja.

Jätä eka kommentti!

Kommentoi

Älä huoli, sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*


This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.